...siis hassutteluksi meni se, mitä tänään piti alun perin tehdä. Muutama tehtävä olisi tuossa vielä tehtävänä erikoistumisopinnoista (ammattikorkeakoulun, en siis ole erikoistuva lääkäri) ja kyllä nyt on niin, että tänään ihan mikä tahansa muu kiinnostaa enemmän kuin nuo hommat.
Meinaa mennä hassutteluksi tämä harjoittelukin. Puolisoni ystävällisesti meni ja ilmoitti minut Helsinki City Runille 10.5., kysymättä siis minulta ensin. Aikaa olisi siis nelisen kuukautta ja tekemistä ihan jonnii verran. Loppukesästä viiden vuoden tauon (sic!) jälkeen uudelleen aloittamani sunnuntailenkkeily ja -saleilu (siis vähän sinne päin hölköttely ja nosteskelu, vuorotyöläisenä en suinkaan lenkkeile säntillisesti joka sunnuntai, vaan tienaan pyhälisiäni...) pitäisi nyt muuntaa tavoitteelliseksi harjoitteluksi. Tavoitteeni on maaliin pääseminen ja suoritusmerkinnän saaminen, aikatavoitetta lähtevät hakemaan ihan muut tyypit...
Kapuloita rattaisiin heittää marras-joulukuun vaihteessa yhtäkkiä äkeytynyt oikea kankku. Ulkokiertäjälihakset, joista tunnetuin lienee kuuluisa musculus piriformis eli päärynänmuotoinen lihas, ottivat jostain, oli se sitten takakyykyn sarjaennätys tai eka reilu vauhtikestävyyslenkki, itseensä oikein urakalla. Niitä on nyt lepuutettu viisi viikkoa, venytelty sekä pumppaavin että pitkin venytyksin, rullattu foam rollerilla, viety osteopaatin hellään huomaan pariin otteeseen, varovasti jumpattu ja varovasti sekä vähemmän varovasti ulkoilutettu tuolla Keskuspuistossa. Neutraaleihin vanhanmallisiin Pulseihini (olen keräilyeräurheiluvarusteiden kuningatar!!!) on hankittu herrarouva piriformiksia ja kaikkia kavereitaan varten Solen pohjalliset korjaamaan inan verran ylipronaatiota. Lisäksi olen menossa jalkaterapeut(tiopiskelijalle budjettisyistä) arvioiduttamaan askeltani. Että missä menee pieleen ja kuinka sitä asiaa parhaiten auttaisi. Puhumattakaan MT-Personal Trainingin järkkymättömän positiivisesta ja kannustavasta Tuukasta, joka ystävällisesti lupautui mun koutsikseni ja katsastaa vielä, missä menee pieleen kun yritän juosta ja paikat kipeytyy...
Että jos näillä ei korjaannu niin saa sitten olla korjaantumatta. Sitten sopeudutaan. Mutta mitähän peijoonia sitä sitten tekee, jos ei voikaan juosta enää? Juuri kun olin päässyt sen viiden vuoden mittaisen täysliikuntakieltoni (...öh, alkuraskaudesta vuonna 2007 sain siis sellaisen ja sen_ei_ehkä_tarvinnut ihan viittä vuotta kestää, se vaan taisi vähän "jäädä päälle"...) jälkeen juoksemisen ja nostamisen makuun. Hitto. Pitääkö tässä ostaa uus fillari? Opetella vihdoin uimaan kunnolla? Mennä jumppaan? (Huu, musta ei saa jumppapirkkoa tekemälläkään!)
No. Luopuminen kuuluu elämään. Ja kun kohta, kurssikaverin päivitystä lainatakseni, olen lähempänä seitsemääkymmentä kuin syntymääni, alkaa olla jo sellainen aika elämässä, että noita luopumisia saattaa tulla vastaan. Niin ja tuo blogin nimi. Se tulee siitä, että jos nyt keväällä osallistun sille epäonniselle Helsinki City Runille (mitä vahvasti juuri tällä punaisella minuutilla epäilen!!!), niin kuulun naisten ensimmäiseen_ikäsarjaan. Minä. Ikäsarjaan. Siinä on sulattelemista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti