Kävin tänään urheiluhierojalla, joka käytti 45 minuuttia pelkän oikean vastus medialiksen aukomiseen. Aika hämmentävä hoito kokonaisvaltaisempaan tottuneelle. Syy, miksi sinne menin on oikea polvi. Pyllähdin ehkä kolmisen viikkoa sitten nurin työmatkalla, tälli ei ollut kummoinen, pari kirosanaa ja matka jatkui. Turvotusta, mustelmaa tai kipua ei jälkeenpäin ollut.
Ehkä kolmisen lenkkiä sitten tuo polvi yritti vähän vihjailla, että saatanpa tässä kohta kipeytyä. Viimeisimmällä pitkällä lenkillä viime sunnuntaina se sitten sen teki. 12 km ja sellaista tylppää, varsin lievää kipua patellan alla ja sisäsyrjällä. Olin jo hankkinut etukäteen kinesioteipit patellaa tukemaan duunipaikan fysioterapeutilta, mutta ne eivät ihan riittäneet pelastamaan. Viime viikko menikin sitten salilla crossaria veivatessa ja hulvattomasti peppua ja reisiä treenaillen (tosin yövuoro kesken kaiken sotki nekin treenit).
Alun perin ajattelin, että tässä voisi olla kyse jyrkähköstä q-kulmasta, hormonikierron löystyttämistä nivelistä ja edelleen tarpeettoman heikoista lonkan seudun lihaksista. Mene ja tiedä sitten. Pientä kipua polvessa tuntuu kävellessä edelleen ja alankin pikku hiljaa valmistautua henkisesti luopumaan tuosta HCR:stä tänä vuonna. Yllättävän lujille ottaa. Tuleehan noita kisoja jos nyt niihin haluaa osallistua mutta ei oikein nyt lohduta tuo ajatus. Se oli kuitenkin mun aika isokin haasteeni, jota kohti olin menossa ihan hyvää vauhtia.
Nolottaa, että koko proggis meinaa loppua alkuunsa. Pari kuukautta ja pulska perheenemäntä on jo telakalla. Niinhän siinä käy, kun nostaa harjoitusmääriään liian ryminällä.
Eli jos polvelle ei tapahdu ihmeitä, niin tuskin osallistun tänä vuonna. Sen verran v*tuttaa, että muiden juoksua katsomaan en mene, mutta onnea matkaan toivotan niille, jotka sinne pääsevät. Joku toinen kerta sitten mukaan. Ellei siis tää vaiva parane jotenkin ihan naps vaan, mikä olis aika yllättävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti